perjantaina, tammikuuta 25, 2013

Enkeli on kotona

Viime syksynä kävin kansalaisopiston kurssilla, jossa tehtiin kangasta kovettamalla koriste-esineitä. Tein kranssiin ruusut ja sitten tämän ison enkelin.

Tämä nyt ei näytä muulta kuin avaruusoliolta, mutta tästä se lähtee. Taivuttelin käsivarret ja pään paksusta sähköjohdosta.



Sen jälkeen ranka päällystettiin foliolla ja päähän lisättiin foliota pieninä osina, jotta siitä saataisiin paksumpi. Alaosaan myös johtoa, että kankaan voi asettaa siihen ilmavasti päälle.
Kädet sidoin langalla yhteen ja sen jälkeen koko hökötys siveltiin kankaankovetusaineella. Sitä saa Sinooperista tai yleensä askartelukaupoista.
Viikon kuivui kansalaisopistolla, mutta luulen että siihen riittää vähempikin aika. Jämäkkä ja kova rungosta tuli.


Kankaan suikaleet kastetaan kokonaan kovetusaineessa ja puristetaan liika pois. Laitoin helman alle kuplamuovia, että sain helpommin aseteltua kangasta oikeaan asentoon. Kankaana on poikani häihin teettämästä puvusta jääneet palat.


Tämä näyttää muumiolta, huh. Pään olisin halunnut ostaa kaupasta, mutta ope sanoi, että laita vaan kankaasta, se on silloin viimisen päälle itte tekemä.


Tässä on viritetty lapsenlapseni harsosta siivet ja hiukset päähän :) Kuplamuovi auttaa siipiä pysymään oikeassa asennossa. Väripigmenttiä laitoin näihin, mutta kangas on kovetettu värittömällä aineella, yleensä ei vaatteen väri muutu, mutta kyllä nyt tuli tummemmaksi kun oli niin ohkaista kangasta.


Enkeli on kotona. 


Tämä oli suuritöinen ja meni eräitäkin tunteja ennen kuin valmistui, mutta hauskaa sen tekeminen oli.
Nyt käyn metallilankakurssilla ja siitä sitten seuraavaksi.
Idearikasta tammikuun loppua!

6 kommenttia:

  1. Upea enkeli!
    Olet sinä käsistäsi taitava...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kun saa ideoita ja taitavammat opettavat, niin mukavahan se on tehdä ja kokeilla uusia juttuja.

      Poista
  2. Tulin pitkästä aikaa kurkkimaan mitä tänne kuuluu !
    Onpa ihana enkeli ♥

    VastaaPoista
  3. Varmasti kärsivällisyyttä vaativa homma, mutta kivaa näyttää saavan aikaan ;) Noi ruusut edellä on kanssa oikein hienoja, niille olisi käyttöä :)

    VastaaPoista

Mukava, että jätit viestiä! Kiitos.

Thank you for visiting my blog and leaving your kind comment. I hope you´ll stop by again sometime.